GOS CONSULTING SUOMALAISTEN YRITYSTEN RAHOITTAJAKSI

GOS Finance tarjoaa rahoitusta yrityksen eri vaiheisiin joko päärahoittajana tai osana laajempaa rahoitusjärjestelyä.

Tarpeet voivat liittyä esimerkiksi korvausinvestointeihin, uusiin kasvuun liittyviin investointeihin tai käyttöpääomatarpeisiin ja ne voivat olla muutamasta kymmenestä tuhannesta eurosta useisiin miljooniin. 

"Yritysten rahoittaminen ja rahoitusjärjestelyihin osallistuminen on ollut strategiassamme jo yhtiön perustamisesta lähtien. Tavoitteemme on kattaa asiakkaidemme tarpeet koko talouden ja rahoituksen arvoketjun osalta”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Miika Hakola.

GOS Finance rahoittaa sekä oman pääoman että vieraan pääoman ehtoisilla instrumenteilla.

"Katsomme peruutuspeilin sijaan eteenpäin. Mikäli yrityksen tulevaisuuden strategia tarvitsee lisää rahoitusta, olemme valmiina joustavien rahoitusratkaisujemme kanssa. Tähän kaikkeen meillä on nyt työkalut olemassa”, Hakola jatkaa.

”Konkreettisesti tämä tarkoittaa kirjanpidon reaaliaikaisuutta, talousohjauksen tavoitekeskeisyyttä ja ennakoitavuutta sekä joustavien rahoitusratkaisujen tarjoamista.”

Yhteistyökumppaneiden kanssa GOS Finance voi toimia rahoittajana yrityksen elinkaaren eri vaiheissa aina siemenrahoituksesta taseen rahoituksen optimointiin ja omistusjärjestelyihin.

GOS Consulting Oy on loppuvuodesta 2015 toimintansa aloittanut yritysten talouden ohjaukseen ja rahoitukseen erikoistunut toimija. Yhtiöllä on tällä hetkellä toimipisteet Turussa, Oulussa ja Helsingissä. Tällä hetkellä yhtiössä työskentelee yhteensä 15 talouden ja rahoituksen asiantuntijaa

Lisätietoja:

Marko Nieminen, partner, rahoituspalvelut
050 550 9173 / marko.nieminen@gos.fi

Miika Hakola, partner, toimitusjohtaja
0400 937 026 / miika.hakola@gos.fi

Timo Kuki